2. Valistuksen vaatimus

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka pohjautuu arvopohjaiseen realismiin. (Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko)

Selonteon arvot perustuvat 1700-luvun valistukseen.

Valistuksen määritelmä: Valistus on yhteiskunnallinen liike, joka suhtautuu toiveikkaasti yhteiskuntien ja koko ihmiskunnan kehittymiseen rationaalisten periaatteiden ja tieteiden myötävaikutuksella.¹

Valistuksen lähtölaukaus oli Barch Spinozan (1634─1677) kirja Tractatus theologico-politicus (1670), joka kannusti järkeä irroittautumaan uskonnollisesta ilmoituksesta ja puhui poliittisen vapauden puolesta.² Spinoza kirjoitti kirjansa lumouksen hallitsemassa maailmassa.

Ruotsi-Suomea hallitsi Spinozan aikaan luterilainen tiukka puhdasoppisuus. ”Joka kääntyy pois meidän oikeasta kristillisestä uskostamme ja evankelista opistamme paavilliseen oppiin, älköön häneltä milloinkaan olko oikeutta asua ja oleskella, vaan olkoon hän kaikkeen perintöön ja muuhun oikeuteen nähden kuolleen asemassa ja olkoon maanpakolainen kaikkialla Ruotsissa.”³ 1600-luvun suomalainen tunsi olevansa monella tavoin pahojen voimien saartama. Maassamme tuomittiin noituudesta kuolemaan 50-60 henkeä. Omalaatuinen menetelmä totuuden selville saamisessa oli tuli- ja vesikoe. Syytetty pantiin tällöin kävelemään tulen lävitse tai hänet heitettiin sidottuna veteen. Jos hän paloi tai hukkui, hän oli syytön, päinvastaisessa tapauksessa katsottiin paholaisen auttaneen häntä, mikä osoitti hänen syyllisyytensä. Usko paholaiseen oli jumalauskoa voimakkaampi.⁴

Aika hurjaa. Tiukka luterilaisuus ja uskontopakko oli vallitseva 1600-luvun Suomessa. Katoliset olivat vihollisia.

Koko Spinozan elinajan ajan olimme kiinteä osa suurvaltaa (Kustaa II Aadolfin valtaannoususta 1611 suuren Pohjan sodan aluemenetyksiin 1721). Taistelimme elimellisenä osana suurvaltaa ensin Keski-Euroopassa 30-vuotisessa sodassa (1618─1648) uskontomme puolesta katolisia vastaan ja sitten muissa sodissa. Tavallisen suomalaisen osa oli olla suurvaltapolitiikan pelinappulana, jota ylhäinen valta piti voimavaranaan valtataisteluissaan. Kansa joutui ponnistamaan voimansa äärimmilleen. Elimme 1600-luvun lumouksen vankina. Spinozan ajatukset ovat kuin aivan toiselta planeetalta.

Totuuden etsimiseen elämänsä omistautunut Spinoza kasvatettiin juutalaiseen uskoon, josta hän irtautui. Juutalainen seurakunta tuomitsi hänet: ”Kirottu olkoon hän päivällä, kirottu yöllä, kirottu makuulle käydessään, kirottu noustessaan, kirottu olokoon hänen menemisensä, kirottu olkoon hänen tulemisensa. Älköön Jumala antakoon hänelle anteeksiantoa!”⁵

Spinoza eli vapaamielisessä Alankomaassa. Kuitenkin harvaa filosofia on elinaikaan solvattu niinkuin häntä. Tutkielmansa Tractatus theologico-politicus esipuheessa hän kirjoitti: ”Raamattu sallii järjen olla absoluuttisen vapaa.” Tästä lähtökohdasta hän rakensi kuvan koko olemisen kokonaisuudesta, jolle antoi nimen substanssi eli Jumala. Koko kosmos on Jumalaa eli siis kristinuskon persoonallista maailmasta erillistä jumalaa ei ole. Spinozan kaikkeuden jumalallisuus merkitsee determinismiä. Vapaata tahtoa ei ole, sillä kaiken takana on Jumala.

Amsterdamista karkotettuna harhaoppisena ja kirottuna ateistina hän elätti itseään lasinhiojana ja optikkona. 1660-luvulla hän kirjoitti pääteoksensa Etiikka, mutta ei uskaltanut sitä julkistaa. Hänen kuoltuaan käsikirjoitus löytyi hänen kirjoituspöydältään ja ystävät julkaisivat teoksen latinaksi ja hollanniksi. Ja nyt yli 300 vuotta sitten kirjoitettu teos on julkaistu myös suomeksi ja saanut 340-sivuisen lukuoppaan.⁶ Jotain merkittävää hän on siis ajatellut.

Spinoza rationalisoi uskonnon ja esitti kaikkeuden matemaattisen loogisesti. Hän ei pyrkinyt poistamaan jumaluutta, vaan uudistamaan uskonnon. Jumala on luonto, hän kirjoitti. Lähes kaikki 1700-luvun radikaalit filosofit tukeutuivat Spinozaan. Heidän ajatuksistaan syntyi 1700-luvun valistus ─ yritys irtautua lumouksen vallasta.

Vähitellen järki ja logiikka valjastettiin kyseenalaistamaan Jumalan olemassaolo, Raamatun näkemykset, Jumalan armoon perustuva itsevaltius ja sosiaalinen eriarvoisuus. Teologisten totuuksien etsiminen korvautui tieteellisellä järkeilylle. Sekulaarista moraalista syntyivät käsitykset luonnosta ja luonnonoikeudesta, ihmisarvosta, ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta. 1700-luvun valistusfilosofit käsittelivät pääasiallisesti yhteiskunnan ihanteellista järjestäytymistä. Keskustelu laajeni uskonnonvapaudesta mielipiteen ja lehdistön vapauteen, korruption kritiikkiin ja päätöksenteon avoimuuteen.

Yhteiskunnan moraalin tehtäväksi tuli taata yksilön oikeudet. Tämä vallankumouksellinen ajatus muutti yhteiskunnallisen elämän lähtökohtia syvällisesti.⁷

Ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon arvot periytyvät 1700-luvun valistusfilosofien ajatuksista. Mutta ovatko ne vain kuoria, jotka peittävät todellisen toiminnan? Valistus tuntuu kuolleelta. Kuka enää suhtautuu toiveikkaasti yhteiskuntien ja koko ihmiskunnan kehittymiseen rationaalisten periaatteiden ja tieteiden myötävaikutuksella?

Maailmalla riehuu sotia ja pelotepolitiikka. Selonteko linjaa: ”Suomi ylläpitää vahvaa kansallista puolustuskykyä osana Naton yhteistä pelotetta.” Oma vahva puolustus ei riitä, vaan rakennamme vahvaa pelotetta vihollista vastaan omaa talouttamme kurittaen Naton ohjauksessa. Onko tämä järkevää ja valistuksen ideaalien mukaista?

1 Valistuksen haaste. Laiho ja Koistinen. Gaudeamus 2024, 9.

2 Em. 408.

3 Juva Mikko: Suomen historia 2, Otava 1965, 350

4 Juva Mikko: Suomen historia 3, Otava 1965, 81-88.

5 Saarinen Esa: Länsimaisen filosofian historian Sokrateesta Marxiin.WSOY 2022, 152.

6 Pietarinen Juhani: Opas Spinozan etiikkaan. Gaudeamus. 2019.

7 Wolff Charlotta: Valistus ja modernin eurooppalaisuuden alku. Kirjassa Valituksen haaste (toim.Laiho&Koistinen) Gaudeamus, 37.